D I Y - K Ä S I T Y Ö T - I D E A T - S I S U S T A M I N E N - R E M O N T O I N T I - O N N I S T U M I N E N - T U U N A U S

18. lokakuuta 2012

Vanha Astiakaappi

Meidän takkahuoneessa on toisella seinustalla vanhan puretun ladon seinälautoja ja sulassa sovussa Kekkosen ja Marilynin taulut.


 Toinen seinä taas on kolkko ja kova betoniseinä, mikä on maalattu Tikkurilan hopeisella Taika-maalilla. Seinustalla on meidän saunan kiuas, joka on siis takkakiuas, varsinaista takkaa takkahuoneessa ei ole. Mutta tämä seinusta on ollut jotenkin tyhjä.


Eipä ole enää :)
Vanha astiakaappi valmistui. Enää on liukuovet käsiteltävä.


Tästähän kaikki lähti.






Kuumapuhaltimella lähti suurin osa maalista, jota onneksi oli vain yksi kerros. Kaapin sisällä oli kaksi kerrosta valkoinen ja siniharmaa. Lopuksi hioin ja hioin ja hioin ja huomasin että kaapistahan oli tulossa tosi nätti ilman maalia. Eli päädyin käsittelemään sen tämmösellä petsivahalla. Vahan sävy on nimeltään Futon, joka on harmaan ruskea. Kahteen kertaan siveltin vaahtomuovilla juoksevaa vahaa pintaan.


Laatikoissa oli kauniit paperit, mutta ne oli jo aika huonossa kunnossa, joten uusin ne pikapuoliin.


Ylimpään laatikkoon pääsi kaapin edellisen omistajan, isänäitini jättämät viestit talteen.




  Sekä yläosan että alaosan irralliset hyllylevyt päädyin maalaamaan, kun jaksaminen hiomiseen alkoi jo vähetä. Maalasin ne vaaleanharmaiksi, melkein valkoiseksi. Maali on jäänyt nurkkakaapin maalauksesta. Myös taustalevy irrotettiin ja maalasin sen samalla sävyllä kahteen kertaan.

Sekä ylä- että alakaapin seinustat hioin karkeasti, eli jätin tarkoituksella vanhaa maalia enemmän näkyviin.





Kaapin pikkulaatikoihin mahtuu hienosti kynttilävarasto.


Liukuovet on siis vielä käsittelyn alla. Ne on vaneria, joista ei maali kunnolla lähde pois, joten varmaan maalaan ne samalla harmaan valkoisella sävyllä.



Ja meni varmaan uusiksi seinän valokuvakollaasi, kun näyttää taululistat olevan nyt vähän väärällä korkeudella..

17. lokakuuta 2012

Kännykällä postausta

Kokeilu :)
Meinaan kännykällä teen tätä postausta.

Sain tänään vahattua kaapin kahteen kertaan. Huomenna se kannetaan sisälle, tosin takalevy pitää naputella kiinni siihen vielä.

Vielä olisi liukuovet käsiteltävä, mutta ehtiihän ne.

Hyvällä mallilla siis ollaan.










16. lokakuuta 2012

Kaulahuivit

Tein tytölle huivin kaveriksi lapasille.
 

Tytön mielestä huivi oli liian leveä, hän hukkuu siihen.
 
 
Joten piti tehdä sitten toinen, puolet kapeampi.
 
 
Neuloin ainaoikein, joten tämä valmistui tosi nopsaan.
 
 
Lanka Novitan Teddy.
Puikot 4,5
Neulemalli ainaoikein
 



 
 

15. lokakuuta 2012

Virkattu Aura-matto

Noin kuukausi sitten esittelin tämän keskenjääneen maton.
Matonkude loppui kesken, kun kierroksia oli jäljellä enää 2,5. Kude on harmaata ontelokudetta.
 

Äitini kävi ostamassa sitä lisää Tapion lankakaupasta ja sain kuteet tänne tässä muutama päivä sitten.
Niin sitä sitten istuttiin lattialla ja matto valmistui :)



Malli on Kauhavan Kangas-Aitan Aura-matto.
Halkaisija matolla on n. 140cm.
Koukku oli nro 10.
Kudetta kului n. 4,5kg.

14. lokakuuta 2012

Tennari-sukat

Näistä en ota kunniaa itselleni :)
Nämä on tehnyt mammani. Pyysin lapsille hauskoja tennari-sukkia ja niitähän syntyi.
 
 

 
Ohje halukkaille löytyy täältä :)
 
 
Pieni Sneak-Peak minun astiakaapin kunnostuksesta.
Se on edennyt todella hyvin, ihan loppusuoralla ollaan. Kaappi on puhtaaksi hiottu niiltä osin kuin halusin maalin pois. Taustalevy on maalattu, tasot on maalattu. Tiistaina käsittelen sitten kaapin, niin loppuviikosta sen voi varmaan kantaa sisälle.
 

 




Lampunvarjostimen uusi elämä

Tästä 3 eurolla ostetusta lampunvarjostimesta syntyi tänään uusi valaisin.
 


 

Ostettiin Clas Ohlsonilta kangaspäällysteinen lampunjohto sekä suurikokoinen lamppu.
Varjostin sopi lampun kantaan kuin nenä päähän, joten se päätyi sitten tytön huoneeseen.
 




Vähän modernimpaa valaistusta eikä liian prinsessamaista :)


10. lokakuuta 2012

Pullippien koti

Tytöllä on tällä hetkellä kaksi Pullip-nukkea.
Näille kovasti toivottiin omaa kotia. Ensin nukkejen huoneet sijaitsi lasiovellisessa kaapissa kahdella hyllyllä, mutta ei siinä oikein ollut tilaa leikkiä. Joten mies nikkaroi tämmösen todella hienon ;) kaksikerroksisen kodin jätelaudasta. Minä sitten maalasin sen jämämaalilla vaalean harmaaksi. Yksi sisäseinä on spreymaalattu punaiseksi ja talossa on vain yksi ikkuna.
 

 
Sisustuksen on tehnyt meidän 9-vuotias tyttö ihan itse.
Ylhäällä on molempien nukkejen makkarit, olhaalla vielä vähän keskeneräiset olkkari ja keittiö. Huonekaluista on vähän puutetta. Nuket kun ovat vähän barbeja isompia, eikä tyttö oikein tykkää kun monessa niissä lukee "Barbie".
 


 

Tässäpä yksi nukeista. Toinen odottaa uutta kasvomeikkiä vielä ja uutta peruukkia päähänsä.
Nämä kuvat on tytön ottamia. Nukkejahan saa aseteltua erilaisiin asentoihin, koska niillä on pallonivelet (ns. BJD = Ball Jointed Doll). Harrastuksena on siis nukkien kuvaaminen.




 
Minä tein Pullipille kännykän. Pahvista leikkasin palasen ja tulostin sopivan kokoiset etu- ja takakannet, jotka teippasin kiinni pahviin. Mikäs muu kuin iPhone :)