D I Y - K Ä S I T Y Ö T - I D E A T - S I S U S T A M I N E N - R E M O N T O I N T I - O N N I S T U M I N E N - T U U N A U S

11. helmikuuta 2011

KESKEN!

Kaikki on kesken..
mulla on langat loppu!



Tytön neuletakkibolerohässäkkään en alkanut tekemään samanlaista reunusta kuin ohjeessa. Joten virkkaan siihen reunuksen. Mutta lanka loppui...


Eihän sitä sohvalla osaa enää istua tekemättä mitään!
Otin sitten ostamani herkkuomppuvihreän Miami-langan ja aloin neulomaan itselleni kannustustoppia kesäksi. Kannustustoppi?  Vatsamakkarat on saatava siedettäviksi että tämän viittii kiskoa ihmisten ilmoille nähtäväksi :D


Kamera kyllä vähän vääristää väriä. Se on tuosta vielä omenanvihreämpi, sellainen kevään ekojen lehtien puhkeamisen aikaan valloillaan oleva vihreä. Ihana.


Kudon kaksinkertaisella langalla, ettei kaikki loista silmukoiden välistä läpi ja tulee vähän tukevampi toppi.
Lanka on siis kivaa Novitan Miamia (sävy 357), tosin mulla se on melko sähköistä ja tarttuu housun lahkeeseen ja sohvan reunaan työstettäessä.


Toppia tehdään erikoisesti olkapäiltä alaspäin, toisin siis mihin olen tottunut.
Mutta lanka loppui...


Otimpa sitten Novitan Puron ja tein kahdessa illassa 160cm pitkän kaulahuivin. Värit vaihtuu tosi nätisti, tästä tulee huivi keväämmälle, kun tarvitaan väriä!

Reunusta aloin myös virkkaamaan, mutta lanka loppui kesken..


Huivin ohje on uudesta kevään Novitan lehdestä, paitsi tein ihan perusjoustinneuletta toisin kuin ohjeessa.
Kaulahuivin reunapitsiä teen myös tytön neuletakin reunaan.

2 kommenttia:

  1. Se on kyllä ärsyttävää kun lanka loppuu kesken... Siksi minä tyttö hamstraan aina varmasti tarpeeksi;)

    VastaaPoista
  2. Heh :) Minäkin hamstrasin nuo kaupasta enkä ees tienny mitä niistä tekisin :D
    Mutta eiköhän noita lankoja riitä ettei vaan tartte vaan istua sohvalla..

    VastaaPoista

Hei. Kiva kun jätät käynnistäsi viestin.