D I Y - K Ä S I T Y Ö T - I D E A T - S I S U S T A M I N E N - R E M O N T O I N T I - O N N I S T U M I N E N - T U U N A U S

20. tammikuuta 2011

Vanha puusohva

Mulla ei ole nyt näyttää kuvia käsitöistä. Olen virkannut vaan muutaman pesulapasen lahjoiksi. 
Tytölle on työn alla neulomalla huopuva laukku, mutta siitä on vasta yksi kappale valmiina.

Joten näytän sitten kuvia viime loppukesästä kunnostamastani puusohvasta.


Sohva on, kuten myös päästävedettävä sänkykin, isäni isän Karjalasta mukanaan tuoma, kun lähtivät Suomeen evakkoon.

Ja sanoisinko että kovin helpolla ei tästäkään maali lähtenyt..
Autotalliin (ai kamala, mikä sotku > ollaan muutettu vasta hieman yli vuosi sitten) tuli hetkessä melkoiset maalinkäryt tuolla kuumailmapuhaltimella.

Eikä tuo työasentokaan nyt kaikkein ergonomisin ole. . .


Ensimmäisen työstön saldo.


Sohva on sivusta vedettävä eikä siinä ollut minkäänlaista istumatasoa (tiä sitten kuinka sitä on käytetty, liekö ollut kasa patjoja vaan sohvan kolossa). Päädyt on melko korkeat ja selkämyksessä oli kiva puukoristekiemura, mutta se oli osittain lähtenyt irti, joten poistin sen kokonaan.

Sohvan takana on paapan nimikirjoitus sekä Jaakkima ja luultavasti Paikjärvi tms. lukee myös. Junanvaunujen numerointia on maaleilla vedelty.


Ja tämän verran jaksoin siitä maalia poistaa.


Kova hinku oli päästä jo maalaamaan. Hioin toki sohvan vielä ihan siloiseksi, vähän ryppyjä jäi toki, joita on kiva silitellä sohvalla istuessa.


Pohjamaalaus muutti sohvan ulkonäköä heti.


Ja pariin kertaan pintamaalattuna, kauniin kiiltävän valkoisena.
Pitkään sohva vietti aikaansa vielä autotallissa, kun pähkäiltiin miehen kanssa millainen istumataso siihen laitetaan, kun mitään "tukipuitakaan" ei taustassa ollut.
Tehtiin sitten ihan lautatavarasta se loppujen lopuksi ja iskettiin tukipuut raa'asti vaan kiinni sohvan runkoon.


Sohva pääsi ruokailutilaan. Yhdessä sulassa sovussa meidän "modernihkon" sisustuksen kanssa :)
Vieläkään siinä ei ole sitä lopullista haluttua päällistä. Nyt siinä on makuualustaa pehmikkeenä ja päällä vaan valkoinen lakana. Mutta haluaisin päällystää sen valkoisella tekonahalla, sitä ei vaan ollut saatavilla tuolloin ja nyt se on sitten unohtunut.



Sohvan iästä ei ole käsitystä, mutta meillä se sai taas uuden elämän.

7 kommenttia:

  1. Ihana sohva! Onhan niissä oma hommansa, mutta näkyy kannattavan

    -Hanna mammoista

    VastaaPoista
  2. Niin kannattaakin :)

    Vielä olis nurkkakaappi kunnostusta vailla, ainakin. Jos en sitten lisää tavaraa roudaan isän kotitalolta ;)

    Olis siellä yksi kaappi joka syyhyttää sormia. Sellainen hieno liukuovellinen ja pikkulaatikollinen astiakaappi. Mutta mietin sitä tytölle lelukaapiksi. (pääsis Ikea-tavarasta eroon)

    VastaaPoista
  3. upeaa että kunnostetaan vanhaa!!!!

    VastaaPoista
  4. Todella kivan näköinen! Itselläkin on tällainen vanhasta levitettävästä sohvasängystä uudeksi sohvasängyksi projekti meneillään, vielä tosin todella vaiheissa.. :<

    - S.T

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Löysin blogisi, kun etsin vinkkejä vanhan puusohvan kunnostamiseen. Huomaan, että mun sohva on lähes samanlainen kuin tää sun :) Ongelmana mulla on istuinosa. Sohvassa ei ole kantta, ilmeisesti sunkaan sohvassa ei sellaista alunperin ollut? Voitko kertoa tarkemmin miten toteutit istuinosan, miten kiinnitit sen tai pystytkö laittamaan siitä esim. kuvia? Olisin todella kiitollinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei MaijaK!

      Meillä ei tosiaan ollut istuinosaa. Sohvan sivuilla oli selkeät "tasot", joille istuintason voi asettaa. NYT tekisin niin, että ostaisin ehkä vaneria ja sen laittaisin istuintasoksi.
      Mies nikkaroi laudoista tason joka lepää etureunan ja näiden sivureunojen päällä. Sohvan takaseinään mies löi kiinni tukipuun.

      Poista
    2. Hei.
      Minulla on myös vanha puusohva Karjalasta tuotu. Siinä on kansi ja se on sellaisen noin 30 cm pituisen puupalikan päällä takasivulta ja laidat ovat vedettävän osan päällä. Hyvin pysyy ja voi istua. Olen laittanut ohuen patjan kannelle, päälystänyt sen kankaalla...helppo puistella ja tuulettaa. Tämän päälle vielä virkattu päiväpeite ja siinä kelpaa istuskella.

      Poista

Hei. Kiva kun jätät käynnistäsi viestin.