D I Y - K Ä S I T Y Ö T - I D E A T - S I S U S T A M I N E N - R E M O N T O I N T I - O N N I S T U M I N E N - T U U N A U S

13. syyskuuta 2014

Takkahuoneen muutos

Varoitus: Seuraa valtava määrä kuvia.

Uudistin meidän takkahuonetta viime syksynä ja sen "esittely" on vähän jäänyt.
Takkahuone on samalla vierashuone ja telkkarihuone. Siellä on vuodesohva, äidin vanha peilipöytä, pieni nojatuoli ja isän kotoa vanha astiakaappi. Toinen seinä on tehty vanhoista ladon seinälaudoista ja toinen seinä on taas maalattu Tikkurilan hopea-taikamaalilla. Päätyseinät on valkoiset ja molemmissa on ikkunat. Huoneesta pääsee myös takaterassille. Lisäksi huoneessa on kaksi ovea vastakkaisilla seinillä. Toisesta mennään saunan pukuhuoneeseen ja toisesta olkkariin. Olkkariin johtavaan oviaukkoon on tarkoitus joskus hankkia lasinen liukuovi.
Varsinaista takkaa huoneessa ei ole, vaan meidän saunan puukiuas sytytetään ja lämmitetään tästä huoneesta eli meillä on kiukaana Harvian Duo-takkakiuas.
Vähitellen alkoi tympiä hopeinen seinä..


Joten pienen pohdinnan jälkeen päädyin maalaamaan hopeaseinän keltaiseksi.



Ihan jees lopputulos, mutta jotain vielä puuttuu. Raitoja.
Maalarinteipit seinään, olihan siinä hommaa.





Seinästä tuli mustavalkoraitainen. Samalla maalasin vetolaatikon etulevyn mustaksi. Eli telkkarin alla meillä on vetolaatikko, jossa säilytetään polttopuita. Vetolaatikko liukuu meidän saunan lauteiden alle. Lauteet on muuratut ja laatoitetut. Edellisessä talossa oli sama systeemi ja se on niin kätevä että haluttiin tähänkin taloon. Vetolaatikkoon pitää vielä hankkia valkoiset (?) puukirjaimet W O O D.
Vanhan astiakaapin kunnostin jo kertaalleen eikä se enää tuntunut sopivan huoneeseen.. Väriä.



Ennen - Jälkeen
Päädyin maalaamaan kaapin valkoiseksi. Laatikot ja liukuovien käsisijat maalasin Tikkurilan valmisväreillä mustaksi, vihreäksi, punaiseksi ja valkoiseksi. 


Seinällä oli aikaisemmin tauluhyllyjä ja valokuvakehyksiä. Nyt siinä on pari julistetta kehyksissä. Näitä olisi tarkoitus lisätä, mutta projekti on jäänyt vähän kesken. 
Lisäksi hankin kauniin julisteen Lotta Vuormalta. Yhdessä.
Sen laitoin simppeleihin kapeisiin kehyksiin. Taulu pääsi telkkarin viereen.


Lisää väriä huoneeseen tilasin Finnish Design Shopista. 
Ihanan Bau-valaisimen Normann Copenhagenilta.
Lamppu toistaa astiakaapin ja maalatun seinän värit.




  


Raitaseinälle, ikkunan toiselle puolelle laitettiin String Pocket -hylly mustana.





Se pääsi myös tähän huoneeseen.


Huoneesta tuli minusta onnistunut. Vielä matto ja verhot on hakusessa.

2 kommenttia:

  1. Ihanan värikäs huone!! Mä haluaisin meille myös väriä. Mutta epäonnistun aina tuunauksissani :D
    Nytkin autotallissa vartoo puoliksi lila pinnatuoli... Se olisi tosi kiva, jos mä sen saisin onnistuneesti maalatuksi :) Tai sit se jää varastotuoliksi. huoh. harmitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mäkin tykkään (vieläkin) huoneesta ;)

      Poista

Hei. Kiva kun jätät käynnistäsi viestin.