D I Y - K Ä S I T Y Ö T - I D E A T - S I S U S T A M I N E N - R E M O N T O I N T I - O N N I S T U M I N E N - T U U N A U S

21. huhtikuuta 2019

Keramiikkakurssin tuotoksia

Osallistuin syksyllä 2018 Rovalan kansanopiston Keramiikkakurssille. 
Se oli ihanaa, terapoivaa, yllättävän vaikeaa. 
Tässä lopputuloksia.



Koristeeksi pääsi minun mammani virkkaama pitsiliina. 
Samaa liinaa olen käyttänyt jo mm. betonilaatoissa joita olen puutarhaan tehnyt.



Pyöreiden lautasten muottina käytin jälkiruokakulhoa. 
Kynttiläalustojen muottina lasia. Mitä ikinä keksiikin, voi käyttää.



Hieman nostin lautasen reunoja ylöspäin.


Lautaset raakapoltettiin ja ne sai käsitellä miten halusi. Itse sivelin pitsikuvioon rautaoksidia, jolla sai vihertävän sävyn ja sitten lisäsin pintaan kirkkaan lasituksen. Lautaset poltettiin lopuksi.



Tein lisäksi suorakaiteen mallisia lautasia samalla systeemillä.





Kynttiläalusia, joista kaksi ylintä lasitettuja, alin vain raakapoltettu.


4. huhtikuuta 2019

Dragontail-huivi

Dragontail-huivin tein kesällä 2018 mutta tämä ei sittenkään päässyt meidän käyttöön. 
Värit eivät oikein natsanneet. Ohjeen löysin Youtubesta.





Sukat lapsille

Tein tytölle ja pojalle uudet sukat tulevaa talvea varten. Näissä kulutin pois vanhoja langanloppuja.