D I Y - K Ä S I T Y Ö T - I D E A T - S I S U S T A M I N E N - R E M O N T O I N T I - O N N I S T U M I N E N - T U U N A U S

16. joulukuuta 2012

Muumitalo piparista

Joulu lähestyy. Lahjoja on tehty itse ja ostettu kaupasta sekä tällä kertaa myös kirpputorilta :)
Tein taas jokavuotiseksi perinteeksi tulleen piparihässäkän ja tällä kertaa halusin kokeilla Muumitaloa. Osaset olen vain itse pähkäillyt ja mittonut. Minusta on hauskaa sitten kokoamisvaiheessa huomata onnistuuko vai ei :D


Pikeeriä teen Mansikkamäen ohjeella. Nyt värjäsin sitä elintarvikevärillä.









Makoisaa Joulua :)

8. joulukuuta 2012

Joulukukka-asetelmat

Joulu tulla jolkottaa.

Ostin muutaman jouluisen (?) kukan ja tein muutaman asetelman niistä.


Vanhaan ruosteiseen kakkuvuokaan laitoin mehitähden, joka loistaa pimeässä ja täytin lopun astiasta palleronporonjäkälällä. Koristeiksi pääsi iankaikkisen vanhat hevosenkenkä ja parit avaimet. Hevosenkengässä on vielä naulojakin paikoillaan. Pari valkoista tähtöstä asettelin myös asetelmaan.


Toiseen vuokaan laitoin muratin ja jotain ihmemähkää, nimeä en tiedä. Molemmat jaoin kahteen osaan. Muratissa on valmiiksi kimalletta lehdissä. Joukkoon laitoin myös jäkälää ja koristeeksi sievän posliinienkelin. Taittelin muratin oksia enkelin suojaksi.



Kolmannessa asetelmassa on vanhassa ruosteisessa kattilassa valkoinen tulppaani ja pari pientä sinikatajaa sekä samaista jäkälää. Sitä on sattumoisin iso pussillinen, niin sitä sitten tungetaan joka asetelmaan :) Koristeina on pieni olkipukki, pieniä ja suurempia koristeomenoita sekä roikkumassa pikkuinen nalle-enkeli. Lisäksi pinnalle laitoin vanhat keritsimet.



Mulla syyhyttää alkaa maalata meidän olkkarin yhtä seinää vaalean harmaaksi. On vähän liian valkoista ;) Siihen seinälle tulisi yksi projekti. Tämmönen poronsarvi tai osa siitä josta saisin roikkumaan minun ihanan lamppuni, joka ei vielä ole löytänyt oikeaa paikkaansa.






24. marraskuuta 2012

Joululahjomuksia

Tänään on Joulunavaus Napapiirillä ja vettä sataa :(
Kaivelin ulkovaloja että saisi valoa synkkyyteen ja käsiin sattui näitä vanhoja virkkauksia.
Valmiisiin joulupalloihin tein useammalla eri mallilla päällisiä ja myin joulumyyjäisissä.






Näitä sytykkeitä olen tehnyt parina vuonna.
Ohjeet löytyy täältä ja täältä.



 Olen tehnyt näitä lahjaksi sekä omaan käyttöön. Sytytetään näillä takka, jolloin poltettua jätettä ei synny paljonkaan.