D I Y - K Ä S I T Y Ö T - I D E A T - S I S U S T A M I N E N - R E M O N T O I N T I - O N N I S T U M I N E N - T U U N A U S

13. maaliskuuta 2013

Pörröinen sisustustyyny

Tapion lankakaupasta sain kerran kaupan päälle tällaista lankaa neljä kerää. Joku ohjekin mukaan tuli, muistaakseni huivin ohje, mutta ei voi kuvitella pitävän tällaisesta langasta tehtyä huivia..
Johonkin tämäkin on hukattava, minne?


No, sain idean sisustustyynystä. Virkkasin puolipylväillä putken, jonka päät virkkasin kiintein silmukoin kiinni.



Ja tätä lankaa virkkasin kaksinkertaisena pitkiksi ketjusilmukkaketjuiksi.


Kjs-ketjuja sitten pujottelin verkkoon. Ikävä kyllä lanka ei suostunut asettumaan hienosti karvat pystyyn, vaan langat (säikeet) piti yksitellen irrotella. Pienipäisen koukun kanssa se kävi aika näppärästi.


Oikeestaan tämäkin versio, eli puolet tehtynä, näytti aika kivalta. Voisi ehkä toisen tehdä tällaisen.


Mutta virkkasin yhden ketjun vielä lisää ja pujottelin sen kiertelemällä loppuosaan.
Pörrölankaa siis löytyy molemmilta puolilta tyynyä, ei vain tässä näkyvältä puolelta :)



Eihän se tämäkään oikein paikkansa vielä ole löytänyt, pääsi nyt toisen tekemäni sisustustyynyn viereen, tuolille, missä aika harvoin joku istuu.




Tämänkin langan voisi hukata nyt ja tehdä jotain pääsiäiseksi..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei. Kiva kun jätät käynnistäsi viestin.